Otimme uuden varastonohjausjärjestelmän käyttöön viime viikonloppuna. Olemme päässeet aloittamaan asiakastoimitukset, mutta järjestelmäuudistuksista johtuen toimituksissamme on noin vuorokauden viive.

Hartwallilla noin vuorokauden viivästys toimituksissa

Otimme uuden varastonohjausjärjestelmän käyttöön viime viikonloppuna. Olemme päässeet aloittamaan asiakastoimitukset, mutta järjestelmäuudistuksista johtuen toimituksissamme on noin vuorokauden viive. 

Olemme pahoillamme toimituksien myöhästymisestä ja kuromme paraikaa viivettä kiinni parhaamme mukaan.

EI TOIMITUKSIA MAANANTAINA 28.10. 

Järjestelmäuudistuksen vuoksi emme vastaanota uusia tilauksia maanantaille 28.10. Jos teillä on jo tehty tilaus maanantaille, toimitamme tuotteet perille seuraavana mahdollisena toimituspäivänä. 

NOUTOVARASTOT AUKI MYÖS LAUANTAINA 26.10.

Noutovarastomme ovat auki lisäpäivän lauantaina 26.10. klo 10–15. Ne palvelevat teitä arkisinHelsingissä Tattariharjulla, Turussa ja Oulussa klo 11-18 sekä Tampereella klo 10-17.

Tavoitteemme on saada toimituksemme ajan tasalle mahdollisimman pian ja päästä palvelemaan teitä uuden järjestelmän avulla vielä entistä paremmin.

Saat tarvittaessa lisätietoa ja apuja Juomamaailmasta, omalta myyntiedustajaltasi ja myyntipalvelustamme. 

Terveisin

Hartwall-tiimisi

 

Hartwall myyntipalvelu

www.juomamaailma.fi

Ravintolakanava 020 717 2899

Kauppakanava 020 717 2741

myyntipalvelu@hartwall.fi 

KAIKKI TIEDOTTEET

Copyright © {{right_now.year}}  {{location.name}}, All rights reserved.

Our mailing address is:
{{location.email}}

Want to change how you receive these emails?
You can unsubscribe from this list.