Uusi toimipiste on löydetty somemarkkinoinnin ansiosta
Kun Stenius päätti avata toisen toimipisteen Oulun Kastelliin, hän ei enää edes miettinyt oman aikansa käyttämistä somen parissa.
Stenius tykkää aktivoida paikallista asiakaskuntaa kilpailuilla ja arvonnoilla. Erityisesti vastikään avatussa Kastellin toimipisteessä ne ovat edesauttaneet sitä, että asiakkaat ovat löytäneet ravintolan.
– Esimerkiksi, kun ollaan arvottu lippiksiä, ollaan kerrottu voittajalle, että palkinnon voi hakea ravintolasta paikan päältä, jolloin saadaan asiakas myös ihan oikeasti tänne käymään, Stenius kertoo.
Mika Stenius on tyytyväinen siihen, miten myynti hänen toimipisteissään on kehittynyt. Vuoden aikana myynti on kasvanut useita kymmeniä prosentteja.
– Tiedän, että osa tulee esimerkiksi Foodorasta ja Woltista, mutta tiedän, että myös aktiivisella somemainonnalla on ollut vaikutusta, Stenius tuumaa.